Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantajana tämän ensimmäisellä kaudella toiminut ...
Ukraina Eurooppa on saatava pöytiin mukaan Ukrainan kohtaloa ratkottaessa, katsoo pääministeri Petteri Orpo (kok.) Orpo sanoi ...
Työmarkkinat Ylemmät Toimihenkilöt YTN jätti torstaina lakkovaroituksen teknologiateollisuuteen. Lakko koskee ensi vaiheessa ...
Paimion kaupunginjohtaja, kaupunkineuvos Jari Jussinmäki lähtee ehdolle tulevissa aluevaaleissa keskustan riveistä.
Ähtärin Honkiniemessä järjestetty kesäleiri oli tarkoitettu 1.–3.-luokkalaisille pojille. Syyttäjän ...
Metsähallituksen tavoitteena on kasvattaa valtion metsien hiilinieluja, mutta tämä on huomattavasti vaikeutunut, ...
Kansainväliset suhteet Venäjän mukaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin ...
Villisikakannan pieneneminen on pysähtynyt Suomessa, selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuoreesta kanta-arviosta. Arvio ...
Münchenissä Saksassa auto on ajanut väkijoukkoon. Saksalaislehti Bildin viranomaisilta hankkiman tiedon mukaan ...
Valtion metsät ovat Suomessa edelleen merkittävä hiilinielu ja hiilivarasto, kertoo Metsähallitus. Hiilinielun ...
Ukrainan sota Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto on tehnyt valitettavia myönnytyksiä Venäjälle jo ennen kuin ...