Pitkien sääennusteiden tarkkuus paranee laskentatehon kasvun ja meteorologien ammattitaidon kehittymisen myötä jatkuvasti. Sade- ja ukkoskuurojen syntyä ei kuitenkaan voida tulevaisuudessakaan ennusta ...
Nimi muutettiin Yhdysvaltain omissa virallisissa yhteyksissä, ja pian perässä seurasi Google Maps-palveluineen. Nyt Bloomberg ...
Yhtiö teki Fimealle Islannin hanketta vastaavan uudistuksen, joka toteutettiin ketterin menetelmin pilviympäristössä.
Teknologiateollisuus ry:n keskiviikkona julkaiseman talousnäkymäkatsauksen mukaan tietotekniikka-alan yritysten liikevaihto ...
It-yhtiö Solteqin kannattavuus kääntyi viimein loppuvuonna, vaikka liikevaihto laski. Ohjeistus lupailee jatkoa paranevalle ...
Walesiläinen it-spesialisti James Howells teki vuonna 2013 mokan, joka tämän päivän mittapuulla tuntuu aivan valtavalta. Hän ...
Haaga-Helia väittää tiedotteessaan, että Euroopan unionin ulkopuolella toimivat tekoälykilpailijat saavat epäreilun edun ...
Palkinnon valintaperusteluissa kerrotaan, että Suomi.fi-palvelu on innovatiivinen ja palvelee kansalaisia esimerkillisellä ...
Tietoevry Createn Suomen- ja Norjan-johtaja Petteri Lahtinen kertoo, että yhtiö on ylpeä sopimuksesta Naton kanssa.
Nordnetin kaltaiset tapaukset ovat harvinaisia. Miten on edes mahdollista, että käyttäjä pääsee toisen tilille?
Useat mediat uutisoivat, että ruotsalainen pääomasijoitusyhtiö EQT harkitsee myyvänsä pohjoismaisen valokuitujätin ...
Maria Niiniharju johtaa yhtiön Siilin merkittävää Private-liiketoimintaa ja auttaa asiakkaita navigoimaan tekoälyn tuomissa ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results