It-yhtiö Solteqin kannattavuus kääntyi viimein loppuvuonna, vaikka liikevaihto laski. Ohjeistus lupailee jatkoa paranevalle ...
Walesiläinen it-spesialisti James Howells teki vuonna 2013 mokan, joka tämän päivän mittapuulla tuntuu aivan valtavalta. Hän ...
Haaga-Helia väittää tiedotteessaan, että Euroopan unionin ulkopuolella toimivat tekoälykilpailijat saavat epäreilun edun ...
Palkinnon valintaperusteluissa kerrotaan, että Suomi.fi-palvelu on innovatiivinen ja palvelee kansalaisia esimerkillisellä ...
Tietoevry Createn Suomen- ja Norjan-johtaja Petteri Lahtinen kertoo, että yhtiö on ylpeä sopimuksesta Naton kanssa.
Nordnetin kaltaiset tapaukset ovat harvinaisia. Miten on edes mahdollista, että käyttäjä pääsee toisen tilille?
Useat mediat uutisoivat, että ruotsalainen pääomasijoitusyhtiö EQT harkitsee myyvänsä pohjoismaisen valokuitujätin ...
Maria Niiniharju johtaa yhtiön Siilin merkittävää Private-liiketoimintaa ja auttaa asiakkaita navigoimaan tekoälyn tuomissa ...
Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori on julkistanut uusia tietoja tulevasta organisaatiomuutoksestaan. Uusi ...
Molemmissa tuotteissa esiintyvät CVE-2024-38657 - ja CVE-2024-10644 -haavoittuvuudet puolestaan koskevat järjestelmänvalvojan ...
Jos jaat iPhonesi sijaintia perheellesi tai ystävillesi, saattaa joskus tulla tarve mennä piiloon. Näillä ohjeilla se ...
Kanadalainen Bitzero Blockchain aikoo perustaa Satakuntaan sadan megawatin datakeskuksen. Suunnitteilla on jopa 500 megawatin ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results